13-vuotias Alberte kertoo avoimesti alopeciasta
Minun nimeni on Alberte, olen 13-vuotias, ja minulla on alopecia
Olin 2,5-vuotias, kun sain alopecian. Silloin en tiennyt, mitä se oli, eikä se ollut myöskään asia, johon ystäväni kiinnittivät huomiota.
Äitini ja isäni ovat kertoneet, että ihotautilääkäri oli sanonut, ettei minun todennäköisesti kannattaisi odottaa hiusteni kasvavan takaisin. Mutta olin onnekas. Noin 4-vuotiaasta aina 10-vuotiaaksi asti minulla oli pitkät hiukset ja vain muutamia pieniä läiskiä, jotka sai peitettyä omilla hiuksillani.
Kun olin 11,5-vuotias, läiskät alkoivat kasvaa yhä suuremmiksi, joten sain hiustenpidennykset, joilla paljaat kohdat saatiin peitettyä. Valitettavasti kävi niin huonosti, että mursin jalkani, mikä vaikeutti niiden ylläpitoa, joten ne oli pakko leikata pois.
Tunsin itseni erilaiseksi
Kun olin toipunut jalan murtumisesta, menimme uudelleen katsomaan, voisinko saada uudet hiustenpidennykset. Mutta hiustenlähtöni oli jo kasvanut liian suureksi, joten hiuksia, joihin ne olisi voitu kiinnittää, ei oikeastaan enää ollut. Olin todella surullinen, koska tunsin itseni hyvin erilaiseksi. Sain myös kokeilla peruukkia, mutta se oli aikuisten peruukki, joten se ei istunut kovin hyvin, ja samalla minulle sanottiin, että kaikki omat hiukseni pitäisi poistaa. Sitä en todellakaan halunnut. Halusin pitää ne hiukset, jotka minulla vielä oli.
Se oli minulle hyvin vaikeaa aikaa, enkä oikeastaan halunnut mennä kouluun tai mihinkään muuallekaan, koska tuntui siltä, että kaikki tuijottivat minua ja puhuivat minusta. Minua on valitettavasti myös nimitelty, muun muassa munkiksi ja syöpärouvaksi. Olen saanut näiltä ihmisiltä anteeksipyynnöt, mutta silti sattuu yhä, kun minua kutsutaan sellaisilla nimillä.
Peruukit lapsille
Äitini selvitti, millaisia mahdollisuuksia olisi olemassa, ja törmäsimme Toftildiin. Äitini lähetti heille sähköpostin (toim. ilmainen sähköpostikonsultaatio) sekä kuvia minusta, ja saimme nopeasti vastauksen, että he haluaisivat tavata meidät.
Se oli todella ihana kokemus, ja sain kokeilla paljon erilaisia peruukkeja – peruukkeja, jotka oli tehty lapsille. Olin niin iloinen, kun sain ne päähäni ja ne vain sopivat, enkä missään vaiheessa epäröinyt, ettenkö haluaisi peruukkia. Varsinkin siksi, ettei omia hiuksiani ole ollut tarpeen poistaa.
Tunsin jo ensimmäisestä päivästä lähtien, että minusta oli tullut itsevarmempi, ja olen paljon onnellisempi peruukkini kanssa.
Kun tulin kotiin saatuani peruukkini, minun piti heti mennä trampoliinille tarkistamaan, pysyykö se päässä, koska harrastan joukkuevoimistelua. Huomasin, ettei se pysy paikallaan (luultavasti siksi, että minulla on edelleen omat hiukseni sen alla), mutta minulla ei ole mitään ongelmaa harrastaa urheilua ilman peruukkia, koska tiedän, että olen Alberte sekä peruukin kanssa että ilman.
Toivon, että jakamalla tarinani voin näyttää muille, että vaikka on alopecia, voi silti olla onnellinen.
Paras valinta, jonka olen tehnyt, on ollut peruukin hankkiminen.
