Olen hyväksynyt elämän alopecian kanssa
Tapaa Pernille, jolla on alopecia areata, ja lue, miten hän koki koko hiustenlähdön vaiheen ja peruukin käytön.
Ensimmäinen hiustenlähtö alkoi nuoruudessani muutamina paljaina läiskinä, jotka olivat noin 5 kruunun kolikon kokoisia. Läiskiä on ollut enemmän tai vähemmän siitä lähtien. Sain ihotautilääkärin kautta useita erilaisia hoitoja – jotkut kivuttomampia kuin toiset… Kunnes kesällä 2019 ihotautilääkäri arvioi, että hiustenlähtöni oli edennyt liian laajaksi ja että minun pitäisi harkita peruukkia 😱
 |
 |
 |
Vuosina 19/20 kaikki tapahtui nopeasti!
Yksityiselämässä tapahtui paljon, ja yhtäkkiä lähes kaikki hiukseni olivat poissa! Sitä mukaa kun hiukseni katosivat, tunsin myös naisellisuuteni ja persoonallisuuteni katoavan. Minun oli uskomattoman vaikea ymmärtää, kuka minusta oli yhtäkkiä tullut. Se, jonka näin peilistä, en ollut minä!
Onneksi ympärilläni oli upeita ihmisiä, jotka tekivät kaiken voitavansa tukeakseen minua ❤️🙏🏼
Voi miten hermostunut olinkaan ensimmäisellä kerralla, kun seisoin Toftildin Aalborgin liikkeen ulkopuolella. Tunsin itseni sairaaksi ja hauraaksi, vaikka ulospäin yritin näyttää vahvalta ja valmiilta. Nyt kun olin sanonut “A”, minun oli sanottava myös “B”. Sain tietenkin aivan upean kokemuksen ja apua ensimmäisen peruukkini kanssa 👌🏼
Peruukin kanssa elämiseen minun piti totutella. Minusta tuntui, että kaikki ihmiset tuijottivat minua ja ajattelivat vain: "Tuossa menee tuo nainen, jolla on peruukki, hänen täytyy olla sairas." Mutta minun täytyy myöntää, etteivät ihmiset katso läheskään niin paljon kuin kuvittelin. Sen näen nyt tänä päivänä. Ja ehkä se johtuu siitä, että nyt minä kannan peruukkia, eikä peruukki kanna minua.
